single.php

Keskeytämme toistaiseksi keskuksemme kaiken toiminnan 17.3. klo 15 alkaen

Asiakastiedote 17.3.2020

 

Hyvä asiakkaamme,

Kuluva kevät on saanut koronavirus-pandemian vuoksi käänteen, jonka mukana jokainen päivä tuo uusia muutoksia ja yllätyksiä.

Hallitus julisti eilen 16.3. maahamme poikkeustilan. Valtion ja kuntien harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat suljetaan. Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden suositellaan toimivan samoin. Aiomme toimia niin kuin meidän mielestämme on vastuullisesti henkilökuntamme, asiakkaidemme ja yhteiskuntamme terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Toimimme suositusten mukaan keskeyttämällä toistaiseksi keskuksemme kaiken toiminnan tänään 17.3. klo 15 alkaen. Seuraamme tiiviisti hallituksen suosituksia ja muokkaamme toimintaamme niiden mukaisesti. Tämänhetkisten näkymien mukaisesti keskeytyksemme on voimassa 13.4.2020 asti.

Selvää on, että pienille yrityksille tämänhetkinen tilanne on hyvin uhkaava ja tulevaisuus pelottaa. Olemme huolissamme yritystoiminnastamme, työntekijöidemme toimeentulosta ja sen heijastuksista perheiden elämään sekä asiakkaidemme reaktioista. Me uskomme kuitenkin asioiden järjestyvän ja teemme kaikkemme sen eteen. Meidän yhteisössämme on palavaa tiimihenkeä, suomalaista sisua ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. Haluamme kiittää jokaista asiakastamme siitä valtavasta tuesta ja ymmärryksestä, jota olemme saaneet. Se on ollut meille ratkaisevan tärkeää!

Henkilökuntamme ei ole töissä keskuksemme toimintakatkoksen aikana. Palaamme mahdollisiin yhteydenottoihinne keskuksen auetessa.

Terveisin,

koko Ääneseudun Kuntokeskus ja Fysion väki

Ääneseudun Kuntokeskus ja Fysio - Äänekosken kattavimmat liikuntakeskuspalvelut rennosti ja asiakaslähtöisesti

Ääneseudun Kuntokeskus ja Fysio Oy sijaitsee Äänekoskella Rautatienkadulla. Meille on helppo tulla niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Löydät meiltä mm. kuntosalin, ryhmäliikuntatunnit sekä fysioterapia-, hieronta- ja valmennuspalvelut. Meillä liikkuvat ja viihtyvät kaikenikäiset ja -kuntoiset – Kuntokeskus ja Fysio on meille kaikille.

näytä sijainti kartalla